Suomeksi | In english

Sini Vedenoja
Ylipääntie 304
92220 PIEHINKI
FINLAND
sini.vedenoja(at)gmail.com /
040 8674750

Muistoissa

"Poika"

poika

Om. Jari Sipola
Uros - sekarotuinen
23.11.2002 - 1.11.2006

 

Punainen irlanninsetteri

Fansett Don Giovanni

tono

kasv. Minna Viertola
Om. Sini Vedenoja
Leikattu uros
5.3.2003 - 4.6.2012

Juokse vapaana kaunis punaiseni,
ei enää ole tuskaa on vain ihanat muistot <3

 

Tono KoiraNetissä

Tono oli pitkäaikaisen unelman täyttymys. Olin aina halunnut itselle koiran ja enhän sitä saanut kotona asuessani äidin sairauden takia. Muutaman vuoden ajan ehdinkin asustella yksin ennen kuin sain niin paljon aikaiseksi että sain hankittua itselle uskollisen seuralaisen..
Olin ihaillut punaisia irlanninsettereitä jo pidemmän aikaa niiden loistavan karvan ja energisyyden takia, joten oli melko lailla itsestään selvyys, että ensimmäinen koirani oli punainen irkku. Silloisessa työpaikassani tulin puhuneeksi koiran hankkimisesta ja työkaverini kanssa hankittiinkin sitten koirat samasta pentueesta kennel Fansett.ista. Haimme Tonon ja siskonsa ”Rosen” vappuna 2003. Voi sitä hurmaa minkä pieni punainen pallukka voikaan synnyttää..
Tono on ollut pienestä pitäen helppo-oppinen ja todella säyseä pakkaus, josta kuitenkin löytyy se räjähtävä energisyys metsällä ja pellolla. Punaisesta paholaisesta kasvoi vuoden täytettyään mallikelpoinen kotikoira. (Tämä huomautus vain siitä että Pattijoella asuessamme pikkuherralle kelpasi revittäväksi kaikki mahdollinen irtaimisto sohvatyynyistä tomaatinversoihin.. ) Aina kun oven laittoi perässään kiinni, pikkuherran mielikuvitukselle ei ollut rajoja!)
Pääsimme muuttamaan omaan (siis lue pankin) kotiin Piehinkiin syksyllä 2004 ja voi sitä onnea ja autuutta koiran elämään, kun sai olla vapaana omalla pihalla. Piehingistä löytyy loputtomat metsätiet ja pellot joilla Tonon kelpaa revitellä.
Tonon elämä olikin melko helppoa ja vaivatonta vuoden 2006 loppupuolelle, jolloin räsähti. Koirakamu ”Poika” kuoli Tonon silmien alle meidän eteiseen ja tästä vajaa kuukausi Tono joutui auton töytäisemäksi tuossa tontin kohdalla tiellä. Ei ollut todellakaan maailman mahtavinta löytää koira lauantai-iltana oven takaa verissä suin ja kuraisena. (En edelleenkään voi ymmärtää sitä ihmistä, joka ei voinut edes tulla kertomaan tapahtuneesta!)  Tuntui kuin maailma loppuisi: koira ei laittanut toista etustaan maahan ja verta tippasi halkimenneestä huulesta. Yö meni tarkkaillessa limakalvoja ja kuunnellessa hengityksen rohinaa. Onni onnettomuudessa auto oli osunut koiran vahvimpaan osaan etulapaan, joten Hämäläisen käytyä sunnuntaiaamuna ja maanantain Ylivieskan klinikkakuvausten jälkeen piti vain odottaa ruhjeiden parantumista.
Asiahan olisi ollutkin helppo jos Tono olisi selvinnyt vain ruhjeilla mutta se masennus mikä seurasi näistä kahdesta pahasta eli Pojan kuolemasta ja kolarista.. Tono saattoi tuijotella pitkät tovit surullisena vierellä tekemättä yhtään mitään ja makaili suurimman osan ajasta synkkänä omalla paikallaan. Noh.. jalka parani mutta mieli ei.. Aloin tosissani miettiä mistä löytyisi toinen koira, joka pelastaisi oman punaisen kaverini synkkyydestä.
Toisaalta oli onni että kummitätini kysyi koiralleen howavart ”Serille” hoitopaikkaa tammikuusta 2007 lähtien. Se tuli ratkaisemaan paljon Tonon piristymiselle ja uuden elämänilon löytymiselle. ”Serin” saapuminen jälkeen kaikki loksahti takaisin paikoilleen ja punainen hurmuri palasi ilahduttamaan omalla tarmokkuudellaan.
Seri vietti meillä aikaa toukokuuhun asti. Samana kevättalvena päätin kuitenkin hankkia toisen koiran, ettei Tonon tarvitsisi olla yksin Serin lähtiessä takaisin kotiin. Ellin hankinnasta kertoilen sitten Ellin omilla sivuilla.
Kevät 2007 oli mahtavaa aikaa koirarintamalla, toisaalta sain tutustua aivan erirotuisen koiran sielunmaailmaan ja toisaalta pieni harmaa helmi hurmasi meidät kaikki. Työhommelit meni miten meni ja jouduin työttömäksi, lisäksi menetin muutaman hyvän ystävyyden.. Pääasia oli kuitenkin Tonon elämänilon takaisin saaminen.

Tonon suuret saavutukset ovat enemmänkin meidän mielessä kuin missään julkisissa papereissa. Yhdessäkään virallisessa näyttelyssä ei ole käyty hammaskaluston takia (suusta löytyi 5 ylimääräistä hammasta).
Sen kuitenkin vielä muistan mainita, että meidän niin täysin näyttelysuunnan irkkupoika hämmästytti meidät täysin vihdoinkin 7-vuotiaana seisomalla täydellisesti lintuja (siis oikeita metsäkanalintuja) ja toimimalla vielä tilanteessakin juuri niin kuin seisovan kanakoiran pitää!

Kipujen ja ihottumien seurauksena jouduimme päästämään Tonon sateenkaaren toiselle puolelle kesän 2012 alussa.. Sydän on tyhjä mutta nyt Töhönällä on vapaus kivuista..

Tono oli henkinen tuki ja turva..mun ikioma punainen lapatossu!!